Turun, Paraisten ja Kemiönsaaren Aktiasäätiö sr
Päämärämme

Säätiö edistää säästämistä ja tukee yleishyödyllistä toimintaa Turun, Paraisten ja Kemiönsaaren alueella. Säätiö myöntää tukea ja avustusta lapsia, nuoria, urheilua, tutkimusta ja kulttuuria edistävään toimintaan sekä muuhun yleishyödylliseen toimintaan. 

Hakemuskäytäntö

Säätiö on ottanut käyttöön sähköisen hakulomakkeen joka löytyy alta. Liitä erillisenä liitteenä projektikuvaus sekä projektin talousarvio. 

 

HAKEMUSLOMAKE

 

Hakemuksia otetaan vastaan kolme kertaa vuodessa 28.2, 30.4. ja 30.9. ja hakemukset käsitellään seuraavan kuukauden aikana. Päätöksestä ilmoitetaan sähköpostitse. 

Avustuksia myönnetään pääasiassa organisaatioiden, yhteisöjen ja työryhmien projekteihin. Avustuksia ei myönnetä yksityishenkilöille eikä jo toteutuneille projekteille, liitto- tai poliittiseen toimintaan tai yksityishenkilön opintoihin.

 

Taustaa

Turun ja Paraisten Aktiasäätiö (ed. Turunmaan Aktiasäätiö) perustettiin 1992. Kun säästöpankkitoiminta Turunmaalla siirtyi tältä osin Unitasryhmään vuonna 1993 (josta 1995 tuli Merita SYP-KOP fuusion jälkeen) on säätiön tarkoituksena ja tehtävänä ollut valvoa viiden Turunmaalla aiemmin toimineen säästöpankin perinteitä.

Vuonna 2024 Kemiönsaaren Aktiasäätiö fuusioitui säätiön kanssa ja toiminta-alue laajeni Kemiönsaaren alueelle. 

Yhteystiedot

Hallituksen puheenjohtaja

Åsa Hermansson


Asiamies

Dan Hermansson
c/o Aktia Pankki Oyj
Yliopistonkatu 15
20100 Turku
puh. 0503492314
sähköposti: aktiastiftelsen.abopargas@gmail.com